Piispantarkastus tulee
Sana "piispantarkastus" tuo mieleen kysymyksen, että tarkoittaako se sitä, että piispa tarkastetaan vai että piispa tulee tarkastelemaan Hämeenkyrön seurakuntaa. Piispantarkastus tarkoittaa todellisuudessa sitä, että piispa seurueineen kulkee aina silloin tällöin jonkun hiippakuntansa seurakunnan kanssa n. puolen vuoden matkan. Matkan on tarkoitus olla seurakunnan hyödyksi ja avuksi. Piispantarkastuksessa tarkastellaan seurakuntaa, mutta ei vain piispa yksin, vaan yhdessä seurakunnan työntekijöiden, luottamushenkilöiden, seurakuntalaisten ja hiippakunnan lähettämien konsulttien kanssa. Yhdessä kuulostellaan, mitä seurakuntaan kuuluu nyt ja mihin ollaan menossa.
Puolen vuoden piispantarkastuksessa on tärkeää tulevaisuuteen katsominen. Seurakunnan toiminnan ja talouden tutkimisen kautta pohditaan, mihin nyt on tärkeää keskittyä ja mitä tehdä tulevaisuutta ajatellen. Seurakunta saa tukea toimintaansa ja tehtäväänsä osana Kristuksen kirkkoa. Piispantarkastus tukee myös paikallisten verkostoresurssien löytämistä ja vahvistamista. Piispatarkastuksen aikana seurakunta tutustuu myös piispaansa paremmin sekä kapitulin väkeen, joten ehkä piispantarkastuksessa toteutuu tavallaan myös "piispan tarkastelu".
Piispantarkastuksen eri vaiheisiin kutsutaan mukaan seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä, seurakuntalaisia ja verkostokumppaneita kussakin tilanteessa tarkoituksenmukaisella tavalla. Tampereen hiippakunnan piispantarkastuksen avauspäivä Hämeenkyrön seurakunnassa on sunnuntaina 28.1. Päivä on avoin kaikille ja se alkaa perhemessulla Hämeenkyrön kirkossa klo 10. Messussa ovat läsnä piispa Matti Repo sekä kapitulin henkilöstöä. Perhemessun jälkeen Isopappilassa tarjotaan kirkkokahvit koko seurakunnalle. Sen jälkeen konsultit vetävät pienen työskentelyn. Tule mukaan tapaamaan piispaa seurueineen!
Piispantarkastukseen kuuluu myöhemmin myös matkakumppanuuden päivä, toimintaympäristön tutkiminen, hallinnon ja talouden tarkastus sekä piispanvisitaatio.
6.1.2024 12.32