Kerhonohjaajaksi!

Tykkäätkö olla lasten kanssa? Haluatko keksiä kivaa tekemistä ja kertoa hyvästä Taivaan Isästä heillekin? Haluatko olla mukana tosi tärkeässä työssä? Tule kerhonohjaajaksi!

Kerhonohjaajakoulutukseen voi ilmoittautua mukaan oman rippikoulun jälkeen. Koulutus antaa sinulle varmuutta ja valmiuksia ohjaajana toimimiseen. Kerhonohjaajan tehtävä on tärkeä!

Kerhonohjaajan monipuolinen tehtävä

Kerhonohjaaja ohjaa kerhoa kouluikäisille yhdessä toisen ohjaajan kanssa. Kerhonohjaaja voi myös toimia työntekijän tai vapaaehtoisen aikuisen kanssa kouluikäisten Junnu-illassa. Junnu-ilta on kuin tavallista isompi kerho, tai vähän niinkuin nuortenilta, mutta nuoremmille tarkoitettu. Kerhot kestävät yleensä 1,5-2 tuntia kerrallaan, yhden kerran viikossa.

Kerhossa voi olla teema oman kiinnostuksesi mukaan, esim. kokkikerho, urheilukerho, kuviskerho jne. Kerho voi olla myös sellainen kerho jossa tehdään vaihtelevasti monenlaisia juttuja.

värikyniä

Lahjat ja taidot käyttöön

Ihanteellista olisi, jos kerhonohjaaja voisi olla esimerkkinä uskovasta nuoresta. Mutta sinun ei tarvitse olla kaiken tietävä ja kaikessa omassa etsinnässäsi valmis. Saat kysellä ja itsekin olla vielä etsimässä ja vahvistumassa -  me kaikki olemme. Riittää että olet kiinnostunut uskon asioista ja sinulla on halu ottaa selvää. Kerhonohjaajan tulee kuitenkin sitoutua siihen ettei tahallisesti toimi ja puhu seurakunnan arvoja ja toimintatapoja vastaan. Jokaisella kerhokerralla kerhonohjaaja pitää lapsille pienen hartaushetken. Siihen saa tarvittaessa valmiitakin materiaaleja.

Kerhonohjaajakoulutus sisältää käytännön asioiden opettelua sekä hengellisisssä asioissa ja tietämyksessä vahvistumista.

Voit tulla koulutukseen vaikka et vielä ole varma siitä haluatko lopulta aloittaa kerhon ohjaamisen. Voit miettiä asiaa koulutuksen aikana. Koulutukseen osallistuminen ei velvoita kerhon aloittamiseen. Koulutus tulee olla käytynä kokonaan(poissaolojen korvaamisesta voi sopia etukäteen työntekijän kanssa) jotta kerhon voi aloittaa.

Kerhonohjaajat saavat aina kysyä työntekijöiltä neuvoja ja apua kerhon ohjaamiseen tai ideoita siihen mitä kerhossa voisi tehdä.

Kerhonohjaajakoulutus ei maksa sinulle mitään. Kerhon ohjaamisesta maksetaan pieni palkkio. Palkkion vuoksi hommaan ei kuitenkaan kannata lähteä. Sen sijaan saat varmasti paljon iloa ja onnistumisen kokemuksia ohjaajana toimimisesta. Tässä hommassa saat käyttää lahjojasi. Ja tekemällä oppii, vaikka aluksi vähän jännitäisikin.

Ota yhteyttä

varhaisnuorisotyönohjaaja, virkavapaalla
Yrjö-Koskisentie 6
39100 Hämeenkyrö

Virkavapaalla 1.8.2023 asti

Muistan hyvin, kuinka olin ensimmäistä kertaa kouluikäisille järjestetyllä seurakunnan leirillä. Minun ei alunperin pitänyt sille edes osallistua, mutta niin vain kävi. Olin isän, äidin ja sisarusteni kanssa ollut pyhäkoululeirillä ja leirin lopussa leirikeskuksen pihaan saapui bussillinen kouluikäisiä. He olivat tulossa seuraavaksi alkavalle kouluikäisten leirille. Silloin seurakunnan nuorisotyönohjaaja tuli kysymään, haluaisinko minäkin jäädä tuolle leirille ja minä halusin. Sillä leirillä oli kivaa! Siitä lähtien olen tykännyt  lähteä leirille. Ensin leiriläisenä, sitten isosena, apuohjaajana ja lopulta leirin vetäjänä. Toivon että nyt, kun itse järjestän leirejä ja muuta toimintaa kouluikäisille, että joku mukaan tulija voisi saada yhtä hyvän kokemuksen kuin itse lapsena sain.

Tulin töihin Hämeenkyrön seurakuntaan syksyllä 2005. Minut tapaa esimerkiksi lastenleirillä, riparilla, kouluilla, junnu-illassa ja nuorten toiminnassa. Minulta voi kysellä kaikesta seurakunnan kouluikäisten toiminnasta.

Minulla on kolme lasta ja ihana vaimo. Pidän musiikista, soita kitaraa ja tykkään laulaa paljon. Tykkään myös urheilusta, harrastan mm. maratonjuoksua, sählyä, frinbeegolfia ja geokätköilyä.