Lahjat käyttöön!

Seurakunta ei ole vain työntekijät - seurakunta olemme me kaikki!

Ehkä olemme tottuneet siihen, että seurakunnassa työntekijät tekevät ja kantavat vastuuta. Oikeasti seurakuntaa edustaa jokainen sen jäsen, myös sinä! Jokainen voi toimia seurakunnassa tehtävissä, jotka itse kokee mieleisiksi. Seurakunta ei toimi vain työntekijöiden varassa, vaan jokaista meitä tarvitaan.

Tule mukaan toimijaksi, sinulle sopivalla tavalla ja ajalla. Anna rohkeasti lahjasi käyttöön. Ota yhteyttä - mietitään yhdessä mikä voisi olla sinun paikkasi.

Voinko tulla mukaan, vaikka en ole kovin "kirkollinen" ihminen, enkä tiedä oikein uskostakaan?

Vapaaehtoisena voit seurakunnassa olla omana itsenäsi. Kukaan ei oleta, että elät tietyllä tavalla tai että sinun pitäisi ihmisenä olla tietynlainen. Jokainen meistä on Jumalan silmissä hyvä sellaisenaan - ja kuka meistä onkaan täydellinen! Vapaaehtoiselta emme kysele uskon vahvuutta tai määrää, vain tahto tehdä asioita yhdessä ja kaikkien parhaaksi sekä palvella omalla tavalla on tärkeää.

Vapaaehtoisena toimiminen ei myöskään edellytä, että olisit seurakunnan jäsen, ja muistathan, että olet aina tervetullut seurakunnan jäseneksi! Usko on ihmisen ja Jumalan välinen kahdenkeskinen suhde, joka antaa elämään vahvan turvan ja toivon.

Miten paljon vapaaehtoisuus sitoo aikaani?

Vapaaehtoisena toimit seurakunnassa juuri siten kuin se sinulle on mahdollista; voit tulla yksittäiseen tilaisuuteen tai tehtävään tai sitoutua pitkäksi ajaksi oman elämäntilanteesi ja voimavarojesi mukaan.

Monella on myös käsitys, että seurakunnan vapaaehtoistoiminta vaatii sitä, että pitää olla "esillä" - päinvastoin, tehtäviä löytyy myös heille, jotka haluavat toimia huomaamattomammin.

Mitä haluaisit tehdä?

Tehtäviä on monenlaisia, esim. jumalanpalveluksessa avustaminen, lasten hoitaminen seurakunnan tilaisuuksissa, pyhäkoulun pitäminen, kahvituksen järjestämisessä auttaminen. Ehkä voisit tulla varamummoksi, -papaksi tai lisäsyliksi perhekerhoon. Haluaisitko olla lisäkummina perheelle, joilta oma turvaverkko kotipaikkakunnalla puuttuu tai on vähäinen? Haluaisitko mukaan järjestämään seurakunnan tapahtumia? Kävisitkö tervehtimässä vanhuksia ja vaikka lukemassa heille? Vapaaehtoisia tarvitaan myös kantamaan rukouksin työntekijöitä ja kaikkia paikkakunnan asukkaita. Ehkä voisit tuottaa sisältöä seurakunnan verkkosivuille, kirjoittaa tai valokuvata? Voit myös itse ehdottaa mitä haluaisit seurakunnassa tehdä. Kaikkia vapaaehtoistehtäviä ei ole vielä keksitty, keksi uusia!

Löydä oma paikkasi toimia!

Tästä pääset katsomaan,millaisiin tehtäviin kaivataan tekijöitä.

Jos haluat mukaan vapaaehtoiseksi, ota yhteyttä työntekijöihin. Vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilönä toimii Anu Mätäsniemi. Ole rohkeasti yhteydessä, sillä yhteydenotto ei vielä tarkoita, että olisit sitoutunut mihinkään tehtävään. Se kuitenkin mahdollistaa sen, että saat tietoa siitä, mitä vapaaehtoisena voisit juuri nyt tehdä.

Palapelin palat.
Käsi, jossa on vanhanaikainen taskukello.
Kaikkein arvokkainta, mitä voit seurakunnassa antaa, on oma aikasi.

"Kun kokoonnutte yhteen, jokaisella on jotakin annettavaa"
(1.Kor.14:26)

Ota yhteyttä

pastori
Yrjö-Koskisentie 6
39100 Hämeenkyrö

Aikuis-, diakonia ja veteraanityön pappi ja toimituksista (erityisesti hautaukset) ensisijaisesti vastaava pappi, vapaaehtoistoiminta, viestintä ja tiedotus

Täällä Hämeenkyrössä minut on jo opittu tuntemaan avoimena estetiikkona ja kulttuurin suurkuluttajana. Arvostan myös kaikkea vanhaa sekä perinteitä, mutta elän tässä ajassa. Huumorissani ja perusiloisessa luonteessani näkyvät karjalaisjuureni. Harrastan runoja, kirjallisuutta, teatteria, puutarhaa, ruokaa ja kodin hoitoa. Olen myös mukana monissa yhdistyksissä ja järjestöissä. Perheeseeni kuuluu mieheni ja hänen kaksi poikaansa, jotka ovat jo aikuisia.

Minua pappina kuvaa varmaan se, että aika usein minulle sanotaan: "Ei uskoisi, että olet pappi. Sinähän puhut ihan tavallisia asioita ja olet ihan tavallinen ihminen!" Ja oikeasti, niinhän me kaikki papit olemme :)

Olen ollut tässä seurakunnassa töissä vuodesta 2009. Työtehtäviini kuuluvat messut, hartaudet ja toimitukset, kaikki papin perinteiset työt. Erityisesti vastaan seurakunnassamme hautaan siunaamisista. Jokainen toimitus on minulle kunniatehtävä. Olen myös diakoniapappi ja hoidan seurakunnan yhteyksiä paikallisiin hoivayksiköihin. Hoidan myös seurakunnan someasioita. Toimin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilönä ja pidän asiaa seurakunnassa esillä. Jumalanpalveluselämässä vastuullani on organisoida messuavustajien vapaaehtoistoimintaa ja koulutusta.

Vastaan seurakunnassa veteraanityöstä, sillä sieluni on läpikotaisin sinivalkoinen. Minulle isänmaallisuus on ennenkaikkea sitä, ettei kaveria jätetä, vaan huolehdimme toinen toisistamme - tämä on veteraanien henkinen ja hengellinen perintö, mutta myös diakoniatyön ydin - lähimmäisenrakkaus. Tätä veteraanipolven perintöä olen saanut toteuttaa niin Veteraanien perinnekerhossa, Vanajan varttuneet -kerhossa ja kuin myös diakoniatyössä yleisesti. Lisäksi olen mukana aikuistyössä, johon kuuluvat mm. Sarven lauluillat. Minut tapaa myös somessa Anu-papilla on asiaa -hartauksissa.

t. Anu-pappi