SATO -messuyhteisö

Sato-yhteisön kokoontumiset

Olet tervetullut eloisaan ja antoisaan seurakuntayhteyteen, jossa kaikenikäiset saavat kasvaa yhdessä kohti Jumalan tuntemista, lahjojen löytämistä sekä toistemme palvelemista. 

Sato-yhteisön Lyhde pienryhmät

Sato-yhteisössä on käynnistynyt vuoden 2025 aikana viisi pienryhmää. Näiden Lyhde-ryhmien myötä seurakuntalaiset ovat saaneet oman paikan, jossa kasvaa ja jakaa elämää. Pienryhmät kokoontuvat vapaaehtoisten johtamina kodeissa ympäri Hämeenkyrön aluetta. Lyhteiden kokoontumisessa luetaan yhdessä Raamattua, rukoillaan sekä kannetaan toistemme taakkoja sekä eletään mukana onnessa ja ilossa. Näihin jakamisen paikkoihin on tervetulleita kaikenikäiset, myös koko perhe.

Voit ilmoittautua mukaan Lyhde-pienryhmiin olemalla yhteydessä Johanna Kivimäkeen. Ole yhteydessä matalalla kynnyksellä, vaikka vaan kysyäksesi uteliasuuttasi millainen paikka voisi sinulle ja perheellesi pienryhmistä löytyä. Pyriimme järjestämään lyhyellä aikataululla kaikille halukkaille oman paikan pienryhmässä.

Mikä on Sato?

SATO -messuyhteisö on uusi syksyllä 2021 perustettu Särkijärven leirikeskuksessa kokoontuva seurakuntayhteisö, jonka tavoitteena on luoda seurakuntalaisille koti, jossa voisi jokainen löytää oman paikkansa.

Onko sinulla mielessäsi sellaista taitoa, jonka käyttämiseen on vaikea löytää tilaisuutta tai oletko hyvä jossain, minkä olet pitänyt salaisuutena muilta? Oletko odottanut löytäväsi toisen ihmisen, joka kantaisi mukanaan ajatusta samoista puuttuvista palasista yhteisissä kokoontumisissa kuin sinä? Etsitkö ystävyyttä samassa tai tyystin eri elämäntilanteessa olevien kanssa? Tai kaipaatko vaihtoehtoisesti paikkaa, jossa sinun ei tarvitse tehdä mitään eikä olla kukaan, etsitkö lepohetkeä?

Jos kyllä, Sato yhteisö voi olla vastaus kaipaukseesi. Tahdomme luoda yhteisön, jossa seurakunnan täyttävät keskeneräiset, vajavaiset, väsyneet, kaikkensa antaneet ihmiset. Sellaisiahan me olemme. Heille tahdomme kertoa, että ei tarvitse jaksaa kuin armon luokse taivaltaa, sieltä voi löytää aarteen, jonka varassa jaksaa seuraavat askeleet. Haluamme olla koti myös kaikille, joilla on paljon aihetta kiitokseen ja iloon, heidän kanssa tahdomme iloita ja kiittää Häntä, joka kaiken antaa. Uskomme, että jokaisella ihmisellä on seurakunnassa jotain annettavaa, meidät on tarkoitettu jakamaan sitä, mitä olemme Isältä saaneet.

Haluamme tarjota kaikenikäisille seurakuntalaisille paikan, jossa kasvaa ja juurtua uskossa Jeesukseen. Meille lapset ovat tärkeä osa seurakuntaa ja tahdomme panostaa heihin tarjoamalla kahdelle eri ikäryhmälle pyhäkoulut Sato-messujen aikana. On luonnollista, että kiireisten ruuhkavuosien paineissa koemme riittämättömyyttä ja kaipaamme tilaisuutta kohdata lapsemme. Sato antaa tilaisuuden yhteiselle tekemiselle sekä auttaa sinua myös opettamaan lapsillesi rakastavasta Jumalasta. Tulethan siis mukaan koko perheen voimin.

Satoa on suunnittelemassa ja toteuttamassa Satotiimi, joka koostuu vapaaehtoisista seurakuntalaisista. Sato kokoontuu kerran kuukaudessa Sato-iltaan Särkijärven leirikeskukseen. Ilta alkaa yhteisöllisellä yhdessä rakennetulla iltamessulla, jonka aikana on lapsille omat ryhmät. Tämän jälkeen nautimme yhdessä iltapalaa leirikeskuksen ruokalassa. Ilmoitathan tarjoiluun liittyvistä ruoka-aineallergioista hyvissä ajoin emännälle Tuija Lintunen 044-7248390.

Olet lämpimästi tervetullut raivaamaan, kylvämään, kastelemaan sekä korjaamaan uutta SATOA.

Millainen on Sato-leiri?

Järjestämme Särkijärven leirikeskuksessa kerran vuodessa Sato-yhteisön viikonloppuleirin. Sato-leiri on koko perheelle suunnattu leiri, jonka ohjelma on suunniteltu tarjoamaan monenikäiselle leireilijälle tarkoituksenmukaista tekemistä. Yhteisön leiri on samaan aikaan mukavan yhdessäolon sekä hengellisen virkistäytymisen viikonloppu, johon kuuluu kaikenikäisille raamattuopetusta, ylistyslauluja ja rukousta. Sato-leiriin kuuluu myös yhteisön rakentamiseen liittyvää työskentelyä sekä sen vapaaehtoisten toimijoiden varustamista. Leirin toteutuksesta vastaa yhdessä työntekijöiden kanssa Satotiimi, joka suunnittelee ja toteuttaa yhteisön toimintaa. Sato-leirin lastenohjelmia on mukana mahdollistamassa joukko seurakunnan nuoria isosia. Tervetuloa viettämään rentoa, elämänmakuista ja ystävyyttä tarjoavaa koko perheen viikonloppua.

Perheitä leirialttarin äärellä järven rannalla kesällä.
Teksti

Ota yhteyttä

perhetyöntekijä, kasvatuksen tiimin johtaja
Yrjö-Koskisentie 6
39100 Hämeenkyrö

Hei olen seurakunnassa vuoden 2020 alussa aloittanut perhetyöntekijä. Perhe-elämä on omakohtaisestikin tuttua, sillä kotoa löytyy aviomies ja neljä vilkasta 3-14-vuotiasta poikaa. Perhetyön lisäksi olen mukana varhaisnuorisotyössä. Unelmani seurakunnasta on sellainen, että se saisi olla meille jokaiselle toinen koti, jossa voi jakaa yhteistä uskoa ja elämä avoimesti ja rehellisesti. Toivon sen olevan myös paikka, jossa jokainen saisi löytää omat lahjansa ja palvella niillä rohkeasti toinen toisiaan ja Jumalaa.

kasvatuksen pappi
Yrjö-Koskisentie 6
39100 Hämeenkyrö

Kasvatuksen pappi

Olen Hämeenkyrön seurakunnan kasvatuksen pappi. Työhöni kuuluu jumalanpalvelusten ja toimitusten lisäksi koulu- ja päiväkotityötä, eri ikäisten leirejä sekä erilaisia kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa kerhoissa, rippikouluissa, nuortenilloissa ja muuallakin. Musiikki, teatteri, tanssi ja kirjallisuus ovat lähellä sydäntäni, minkä saattaa joskus huomata työtavoissanikin.