Ota yhteyttä
Hei,
olen Järvisen Pirjo. Toimin seurakunnassa diakoniatyöntekijänä.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on asiaa, jonka haluat luottamuksellisesti jakaa. Kohdallesi on voinut tulla kriisi, suru tai taloudellista huolta. Minut voi tavata työhuoneessani Majakassa tai kotikäynnillä tai vaikkapa Torikadun toimipisteessämme. Tule mukaan halutessasi myös yhteiseen toimintaan, jota on paljon. Kerron mielelläni lisää niistä.
Hoidan myös aikuistyön asioita, kuten Naistenkahviloita. Minulta voi kysellä seurakunnan pienpiireistä tai raamatunopetustilaisuuksista.
Olen myös työnohjaaja ja retriitinohjaaja.
Seurakuntatyössä hienoa on sen ajaton ilosanoma, joka antaa toivoa ja elämänperustan. Se kantaa kriisien ja vaikeuksien keskelläkin. Seurakunta on myös yhteisö, josta saa voimaa ja seuraa, löytää lepoa tai palvelupaikan. Meillä on upea vapaaehtoisten joukko ja yhteistyökumppanit tekemässä yhdessä työtä.
Olen naimisissa, kolmen aikuisen lapsen äiti ja kolmen pikkupojan mummo. Vapaa-ajalla nautin uusista poluista, taiteesta, käsitöistä, kirjoista ja ystävistä.
Tervehdys. Olen nuorisotyön ohjaaja Mikkeli Kivimäki. Kotoisin olen Seinäjoelta. Syntymävuoteni on 1970. Jalkapalloa harrastin aikuisikään asti, joka olikin lempiharrastukseni. Myöhemmin innostuin opettelemaan saksofonin soittoa. Ensimäiseltä ammatiltani olen pianonvirittäjä. 22-vuotiaana muutin Kouvolaan, jossa siirryin harmonikkatehtaan palvelukseen kahdeksi vuodeksi ja toimin harmonikan virittäjänä.
22-vuotiaana tulin uskoon ja Jeesuksesta tuli minun vapahtajani. 31-vuotiaana menin Diakiin Helsinkiin opiskelemaan nykyiseen ammattiini. Haaveeni ja rukoukseni on, että nuoret voisivat löytää Jeesuksen elämäänsä ja tulla Hänen opetuslapsikseen.
Asun perheeni kanssa Karhella (Viljakkalassa), perheeseen kuuluu vaimoni Johanna sekä neljä poikaa joiden syntymävuodet ovat -05, -08, -14 ja -16. Menoa ja meininkiä riittää yhden perheen tarpeiksi ihan riittämiin.
Liikun mielelläni luonossa. Vuonna 2020 innostuin harrastuksesta: Kalastuksesta, ostin virvelin (myös luvan). Ostin kyllä vaimoltani salaa toisenkin virvelin. Vielä ku olis rahaa veneeseen...