Kaikkea löytyy!
Aikuisille seurakunnassa on tarjolla monenlaista: Miesteniltoja ja miesten Varikkoa, Naistenkahvilaa,rentoja lauluiltoja, pienpiirejä, raamattuopetusta, somen erilaista sisältöä, jumalanpalveluksia, hiljentymisen paikkoja, mahdollisuuksia tutkia uskoa, kysellä ja etsiä.... Tervetuloa!
Moni aikuinen kokee, että luontevinta on osallistua seurakunnan toimintaan olemassa itse mukana toteuttamassa sitä. Meillä voit toimia vapaaehtoisena monin eri tavoin.
Ota yhteyttä
Hei,
olen Järvisen Pirjo. Toimin seurakunnassa diakoniatyöntekijänä.
Ota rohkeasti yhteyttä, jos sinulla on asiaa, jonka haluat luottamuksellisesti jakaa. Kohdallesi on voinut tulla kriisi, suru tai taloudellista huolta. Minut voi tavata työhuoneessani Majakassa tai kotikäynnillä tai vaikkapa Torikadun toimipisteessämme. Tule mukaan halutessasi myös yhteiseen toimintaan, jota on paljon. Kerron mielelläni lisää niistä.
Hoidan myös aikuistyön asioita, kuten Naistenkahviloita. Minulta voi kysellä seurakunnan pienpiireistä tai raamatunopetustilaisuuksista.
Olen myös työnohjaaja ja retriitinohjaaja.
Seurakuntatyössä hienoa on sen ajaton ilosanoma, joka antaa toivoa ja elämänperustan. Se kantaa kriisien ja vaikeuksien keskelläkin. Seurakunta on myös yhteisö, josta saa voimaa ja seuraa, löytää lepoa tai palvelupaikan. Meillä on upea vapaaehtoisten joukko ja yhteistyökumppanit tekemässä yhdessä työtä.
Olen naimisissa, kolmen aikuisen lapsen äiti ja kolmen pikkupojan mummo. Vapaa-ajalla nautin uusista poluista, taiteesta, käsitöistä, kirjoista ja ystävistä.
Viestintä, vapaaehtoistoiminta, hautaan siunaaminen, aikuis- ja diakoniatyö sekä sotiemme sukupolvien perinnetyö.
Olen ollut tässä seurakunnassa töissä vuodesta 2009. Työtehtäviini kuuluvat messut, hartaudet ja toimitukset, kaikki papin perinteiset työt. Erityisesti vastaan seurakunnassamme hautaan siunaamisista.
Olen diakoniapappi ja hoidan seurakunnan yhteyksiä paikallisiin hoivayksiköihin. Vastaan seurakunnassa sotiemme sukupolvien perinnetyöstä, sillä sieluni on läpikotaisin sinivalkoinen. Minulle isänmaallisuus on ennenkaikkea sitä, ettei kaveria jätetä, vaan huolehdimme toinen toisistamme - tämä on sotiemme veteraanien sekä sotiemme sukupolvien henkinen ja hengellinen perintö, mutta myös diakoniatyön ydin - lähimmäisenrakkaus. Vastaan yhdessä monien paikallisten yhdistysten kanssa Veteraanien perinnekerhon toiminnasta sekä isänmaallisten seppeleenlaskujen jne tilaisuuksien järjestämisestä.
Toimin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilönä ja organisoin esimerkiksi messuavustajien, Jumalan kämmenellä -kirjoittajien sekä kirkkoväärtien toimintaa. Lisäksi olen mukana aikuistyössä, johon kuuluu Laulu- ja soitinyhtye Mamma, Pappi ja Pappojen toiminta Sarven lauluilloissa. Vastaan myös seurakunnan viestinnästä.
Täällä Hämeenkyrössä minut on jo opittu tuntemaan avoimena estetiikkona ja kulttuurin suurkuluttajana. Arvostan myös kaikkea vanhaa sekä perinteitä, mutta elän tässä ajassa. Huumorissani ja perusiloisessa luonteessani näkyvät karjalaisjuureni. Harrastan runoja, kirjallisuutta, teatteria, puutarhaa, ruokaa ja kodin hoitoa.
Minua pappina kuvaa varmaan se, että aika usein minulle sanotaan: "Ei uskoisi, että olet pappi. Sinähän puhut ihan tavallisia asioita ja olet ihan tavallinen ihminen!" Ja oikeasti, niinhän me kaikki papit olemme :)