Uutislistaukseen

Kirkkoherran koronaohjeet (päivitetty 12.3.)

13.3.2021 15.16

Hämeenkyrön kunnan ja Tampereen hiippakunnan ohjeiden mukaan toimimme toistaiseksi seuraavasti:

-Jumalanpalvelukset toimitetaan kirkossa ja striimataan ilman läsnä olevaa seurakuntaa.

-Ehtoollista jaetaan kirkolla striimatun jumalanpalveluksen päätteeksi kolmisen kertaa kuukaudessa n. klo 11.00-12.00.

Kirkossamme on mahdollisuus viettää ehtoollista korona-aikana. Ylilääkäri Tuomas Parmasen kanssa käydyn keskustelun pohjalta ohjeistan ehtoollisvieraita toimimaan toistaiseksi seuraavasti:

Ehtoollispöytään tullaan maskin kanssa ja otetaan puhdas pikari keskikäytävällä olevalta tarjottimelta. Tämän jälkeen polvistutaan alttarille odottamaan papin tuloa ja pikari lasketaan alttarikaiteelle.

Maski otetaan pois vasta, kun pappi on antanut leivän ehtoollisvieraan käteen ja kaatanut viinin alttarikaiteelle laskettuun pikariin. Kun ehtoollinen on nautittu, ehtoollisvieras laittaa maskin takaisin suunsa eteen ja palauttaa pikarin tarkoitukseen varatulle pöydälle.

Lisäksi pyydetään ottamaan huomioon perusohjeet: kirkkoon tullaan vain terveinä, huolehditaan käsihygieniasta sekä yli kahden metrin turvaväleistä.

-Kirkollisissa toimituksissa voi olla läsnä enintään 6 henkeä (luku voi muuttua AVI:n määräysten mukaan). Siunaustilaisuuksissa vainajan lähimmät omaiset saavat olla paikalla, vaikka tämä raja ylittyisi.

-Enintään 6 hengen seurakunnalliset tilaisuudet ovat mahdollisia, mikäli turvavälejä ja hygieniaan liittyviä perusohjeita noudatetaan (luku voi muuttua AVI:n määräysten mukaan). Näitä ovat käsienpesu, käsidesi, yskiminen hihaan sekä turvavälit.

- Sulkutilan aikana 5.4. saakka ei ole lasten ja nuorten sisällä tapahtuvaa toimintaa. Päiväkerhot toimivat normaalisti edelleen.

-Pyydämme teitä seuraamaan seurakunnan kotisivuja, muuta someviestintää sekä paikallislehden ilmoituksia. Niistä käy ilmi tämän hetken toiminta.

-Nettitarjontaa kannattaa seurata muutenkin aktiivisesti. Toivomme, että voitte löytää seurakuntamme nettisivuilta ja muualta verkosta itsellenne sopivia tilaisuuksia.

-Pyydän seurakuntalaisia noudattamaan seurakunnan toimitilakohtaisia ohjeita. Haluan kiinnittää huomiota erityisesti eteisissä tapahtuviin kohtaamisiin. Näissä tiloissa on muistettava säilyttää maltti ja välttää kiirettä. Näin turvavälit voidaan säilyttää ja vältytään turhilta riskeiltä.

-Maskin käyttöä suositellaan yli 12-vuotiaille kaikissa seurakunnan tilaisuuksissa. Maskin käyttö on lähimmäisen huomioimista ja yhteisen vastuun kantamista. 

Lopuksi. On syytä varautua siihen, että rajoitukset tulevat jatkumaan kevään ja mahdollisesti kesänkin aikana, sillä rokotukset ovat vasta alkuvaiheessa. Rohkaiskoon meitä kaiken keskellä psalmin sana:  ”Minä uskon, että saan yhä kokea Herran hyvyyttä elävien maassa.” (Ps. 27: 13)

Jorma Pitkänen, kirkkoherra