Uudenlainen ryhmä leskeksi jääneille

2.9.2019 16.12

Kuvassa on keltainen tulppaani auringon valossa

Seurakunnassamme on alkamassa aivan uudenlainen ryhmä leskeksi jääneille. 

Ryhmän ei ole tarkoitus olla sururyhmä vaan leskeksi jäämisestä on ollut hyvä kulua jo jonkin aikaa, kertoo diakonissa Johanna Graeffe ryhmän tarkoituksesta.

Tuen merkitys ja vertaistuen tärkeys korostuvat suurissa elämänmuutoksissa. Tuen tarve on erityisen suuri silloin, kun kyseessä on puolison menetys. Kun ehkä vuosikymmeniä jatkunut parisuhde päättyy puolison kuolemaan, akuutin suruvaiheen jälkeen voi olla vaikea saada elämästä kiinni. Silloin ryhmässä saatu vertaistuki ja rohkaisu voi toimia askeleena eteenpäin uudessa elämänvaiheessa.

 

Syksyllä alkavassa Leskien ryhmässä on tarkoitus käydä läpi muuttunutta elämäntilannetta, jakaa kokemuksia, löytää uusia tapoja jatkaa uutta elämänvaihetta eteenpäin sekä saada rohkaisua ja tukea. Ryhmässä on varattu aikaa myös keskinäiselle vuorovaikutukselle, rupattelulle ja kahvittelulle.

Ryhmä kokoontuu Kyröskoskella Torikadun Olohuoneessa noin kahden viikon välein tiistai päivisin. Ensimmäinen kokoontuminen on ti 8.10 klo 13.00. Leskien ryhmä kokoontuu syksyn aikana viisi kertaa ja vuodenvaihteen jälkeen vielä kerran Särkijärven leirikeskuksessa. Ryhmään pitää ilmoittautua etukäteen ja ryhmä on maksuton.

Leskien ryhmän vetäjinä toimivat diakonissat Johanna Graeffe ja Liisa Metsähonkala.

Ryhmään ilmoittautumiset ja tiedustelut: Johanna Graeffe p. 044 724 8360

« Uutislistaukseen