Uutislistaukseen

Hautapaikkansa luovuttaneiden muistomerkki

Muistomerkkikuva.jpg

Erityisesti Vanhalla hautausmaalla hautoja palautuu takaisin seurakunnalle useista eri syistä. Yleensä seurakunnalle palautunut hauta otetaan uudelleen käyttöön jossain vaiheessa, jolloin haudalle tulee myös uusi muistomerkki, jossa ei ole enää hautaan aiemmin haudattujen vainajien nimiä. Hämeenkyrön Vanhalle hautausmaalle on valmistunut seurakunnan kustantama muistomerkki hautapaikkansa luovuttaneiden vainajien nimiä varten.

Muistomerkki sijaitsee Vanhan hautausmaan pääportista heti vasemmalla. Hautapaikkansa luovuttaneiden muistomerkkiin omaiset voivat halutessaan saada laatan, jossa on hautapaikkansa luovuttaneen vainajan nimi. Muistomerkkiin voi ostaa nimilaattoja sekä Vanhan hautausmaan että Mäntyrinteen hautausmaan vainajia varten. Aviopuolisoille on mahdollista saada vierekkäiset laatat.

Ajatus muistomerkin pystyttämisestä on saanut alkunsa seurakuntalaisten toiveista ja tarpeista. Vastaavia muistomerkkkejä löytyy useista muista seurakunnista. Muistomerkin hankkimisesta, käyttöperiaatteiden laatimisesta ja muistomerkin paikan valitsemisesta on vastannut Hämeenkyrön seurakunnan kirkkoneuvoston asettama muistomerkkityöryhmä, johon kuuluivat kirkkoneuvoston jäsen Kirsti Korhonen, pastori Anu Mätäsniemi ja seurakunnan kiinteistö- ja hautaustoimen työnjohtaja Paula Ylivakeri. 

Muistomerkin on suunnitellut Anu Mätäsniemi. Hän on ottanut muistomerkin ulkoasuun vaikutteita Vanhalla hautausmaalla esiintyvistä muistokivien muodoista sekä hautausmaalla olevasta kristillisestä symboliikasta. Muistomerkin pääkiven nouseva aurinko löytyy Vanhan hautausmaan kappelin päädystä. Nouseva aurinko on ikivanha ylösnousemuksen symboli.

Muistomerkissä olevat Johanneksen evankeliumista löytyvät Jeesuksen sanat "Minä olen ylösnousemus ja elämä" muistuttavat, että Jeesus on avannut tien taivaan kotiin jokaiselle häneen uskovalle. Kristitty kokee kerran henkilökohtaisen pääsiäisen, kun hän nousevan auringon lailla on nouseva ikuiseen elämään. Sivukivien pallot ja niiden päällä olevat ristit kuvaavat maailmaa, jonka valtias Kristus on. Jeesus on voittanut kuoleman vallan ja kaikilla on toivo uudesta elämästä Jumalan luona.

Muistomerkin käyttämisestä kirkkoneuvosto on päättänyt, että rahallisesti omaiset vastaavat nimilaatasta ja sen asennuksesta kiveen. Laatan valmistus ja asennus maksavat yhteensä 200€.  Nimilaatta tilataan seurakunnan kirkkoherranvirastosta, jonka yhteystiedot löydät täältä. Nimilaattoja voi tilata ensi vuoden tammikuusta alkaen. Laatta valmistetaan ja asennetaan kiviliike Sairasen toimesta. Muutoin seurakunta huolehtii muistomerkistä ja sen ympäristöstä.

Aikojen saatossa on hautapaikkoja luovutettu ja monen vainajan nimi on uuden muistomerkin myötä kadonnut, sillä vastaavaa hautapaikkansa luovuttaneiden muistomerkkiä ei ole ennen Hämeenkyrössä ollut. Monet vanhat, erityisesti puiset, muistomerkit ovat myös kadonneet ajan hampaissa. Jumalan ajatuksista ei kuitenkaan unohdu yksikään nimi, vaan kaikki on kirjoitettu taivaan kirjoihin. Psalmissa 139 sanotaan: "Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu."

Jumala tuntee ja tietää meistä jokaisen, kuten Jesajan kirjan luku 43 kertoo: "Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun." Tulevana Pyhäinpäivänä, vainajien muistopäivänä, seurakunta sytyttää muistomerkille kynttilän kaikkien niiden vainajien muistoksi, joiden nimeä ei enää hautausmailtamme löydy. 

Siunattua ja rauhallista Pyhäinpäivän aikaa!

2022-11-02 16:42:00.0