Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Olen Anne (Maria) . Toimin lastenohjaajana Hämeenkyrön seurakunnassa. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan on mukavaa touhuilla. Lapsityö on lähellä sydäntäni. Olen aiemmin tehnyt hoitoalan töitä mm. vanhusten, vammaisten ja lapsiperheiden parissa. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme poikaa (18v, 16v, ja 8v.) Perheemme on mukana aktiivisesti urheilutoiminnassa.
Olen Merja Eloranta, lastenohjaaja. Aloitin seurakunnassa syksyllä 1997 tekemällä lastenohjaajan sijaisuuksia. Myöhemmin kouluttauduin lastenohjaajaksi oppisopimuksella ja valmistuin keväällä 2007. Tein kuuden vuoden pätkän vastaavan lastenohjaajan töitä ja palasin perustyöhön syksyllä 2019. Syksystä 2018 olen ollut mukana myös aikuistyössä vetäen Ankkuri-iltoja pariskunnille.
34:n avioliittovuoden jälkeen jäin leskeksi joulukuussa 2020. Elämääni tuovat lohtua aikuiset lapseni sekä kaksi pientä lastenlasta. Myös Jumalan huolenpito, rukoilevat ystävät ja tämä ihana työ lasten ja perheiden parissa auttavat jaksamaan. Pidän kovasti kuntoliikunnasta, lukemisesta, käsitöistä ja lauta- ja korttipelien pelaamisesta (bridge!). Kuuntelen myös mielelläni musiikkia, kokoan palapelejä ja vietän paljon aikaa lastenlasteni kanssa.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä