Tapahtuma on hetkellisesti pois käytöstä.
varhaisnuorisotyönohjaaja
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö

Muistan hyvin, kuinka olin ensimmäistä kertaa kouluikäisille järjestetyllä seurakunnan leirillä. Minun ei alunperin pitänyt sille edes osallistua, mutta niin vain kävi. Olin isän, äidin ja sisarusteni kanssa ollut pyhäkoululeirillä ja leirin lopussa leirikeskuksen pihaan saapui bussillinen kouluikäisiä. He olivat tulossa seuraavaksi alkavalle kouluikäisten leirille. Silloin seurakunnan nuorisotyönohjaaja tuli kysymään, haluaisinko minäkin jäädä tuolle leirille ja minä halusin. Sillä leirillä oli kivaa! Siitä lähtien olen tykännyt  lähteä leirille. Ensin leiriläisenä, sitten isosena, apuohjaajana ja lopulta leirin vetäjänä. Toivon että nyt, kun itse järjestän leirejä ja muuta toimintaa kouluikäisille, että joku mukaan tulija voisi saada yhtä hyvän kokemuksen kuin itse lapsena sain.

Tulin töihin Hämeenkyrön seurakuntaan syksyllä 2005. Minut tapaa esimerkiksi lastenleirillä, riparilla, kouluilla, junnu-illassa ja nuorten toiminnassa. Minulta voi kysellä kaikesta seurakunnan kouluikäisten toiminnasta.

Minulla on kolme lasta ja ihana vaimo. Pidän musiikista, soita kitaraa ja tykkään laulaa paljon. Tykkään myös urheilusta, harrastan mm. maratonjuoksua, sählyä, frinbeegolfia ja geokätköilyä.

 

Katso myös

su 21.10. klo 10.00

Hämeenkyrön kirkko

Messu Hämeenkyrön kirkossa

Uskonpuhdistuksen muistopäivä. Jeesus sanoi, että kaikki lapset ovat uskon esikuvia. Tervetuloa turvallisen Jumalan kämmenelle niin pienet kuin suuretkin seurakuntalaiset! Aiheen äärellä Anu Mätäsniemi ja Sari Oksavuori. Tekstinlukijoina Seppo Lahtinen ja Hannele Nordfors.
ma 22.10. klo 17.30 -19.30

Torikadun Olohuone

Kokkikerho 1-3 luokkalaisille

Leipomisen riemua