Nuortenilta

pe 10.11. kello 19.00 - kello 22.00

Torikadun Olohuone

Nuortenilloissa käydään syksyn mittaan läpi käskyt. Tänään Eelis pitää opetuksen, aiheena Saarijärven Paavo

Nuortenilta on ensisijaisesti tarkoitettu nuorille ja nuorekkaille 7lk eteenpäin. Nuortenillassa on opetusta, nuoren pitämä hartaus, vapaata yhdessäoloa ja tietysti kahvipannu kuumana. Olet tervetullut.


varhaisnuorisotyönohjaaja
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö

Muistan hyvin, kuinka olin ensimmäistä kertaa kouluikäisille järjestetyllä seurakunnan leirillä. Minun ei alunperin pitänyt sille edes osallistua, mutta niin vain kävi. Olin isän, äidin ja sisarusteni kanssa ollut pyhäkoululeirillä ja leirin lopussa leirikeskuksen pihaan saapui bussillinen kouluikäisiä. He olivat tulossa seuraavaksi alkavalle kouluikäisten leirille. Silloin seurakunnan nuorisotyönohjaaja tuli kysymään, haluaisinko minäkin jäädä tuolle leirille ja minä halusin. Sillä leirillä oli kivaa! Siitä lähtien olen tykännyt  lähteä leirille. Ensin leiriläisenä, sitten isosena, apuohjaajana ja lopulta leirin vetäjänä. Toivon että nyt, kun itse järjestän leirejä ja muuta toimintaa kouluikäisille, että joku mukaan tulija voisi saada yhtä hyvän kokemuksen kuin itse lapsena sain.

Tulin töihin Hämeenkyrön seurakuntaan syksyllä 2005. Minut tapaa esimerkiksi lastenleirillä, riparilla, kouluilla, junnu-illassa ja nuorten toiminnassa. Minulta voi kysellä kaikesta seurakunnan kouluikäisten toiminnasta.

Minulla on kolme lasta ja ihana vaimo. Pidän musiikista, soita kitaraa ja tykkään laulaa paljon. Tykkään myös urheilusta, harrastan mm. maratonjuoksua, sählyä, frinbeegolfia ja geokätköilyä.

 

Katso myös

pe 27.7. klo 18.00 -22.00

Särkijärven leirikeskus

Nuortenilta

Nuortenilta, Raamatunopetus, yhdessäoloa, pelailua...
pe 27.7. klo 19.00 -22.00

Torikadun Olohuone

Nuortenilta

Raamatunopetusta, lautapelejä, yhdessäoloa...
su 29.7. klo 10.00

Hämeenkyrön kirkko

Messu kirkossa

Konfirmaatiopyhä! SJ3-leirin nuoret tulevat siunattaviksi ja ehtoollispöydän ääreen. Sunnuntain aiheena on uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Nuoria tästä muistuttavat kappalainen Minna Järvinen, nuorisotyöntekijä Mikkeli Kivimäki ja teologi Matti Välimäki. Musiikista vastaa Heidi Olkinuora.