Pääsiäisen aika Hämeenkyrön seurakunnassa

Tälle sivulle kootaan pääsiäiseen liittyviä tapahtumia ja tilaisuuksia. Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Lataa itsellesi pääsiäisen esite!

Pääsiäisen ja loppukevään tilaisuudet on koottu yhteen esitteeseen. Voit ladata pääsiäisesitteen tästä.Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Hämeenkyrön uuden kirkkoherran tervehdys

 

Tervehdys hämeenkyröläiset,


Olen saanut kutsun työhön paikkakunnalle, joka ei ole minulle entuudestaan tuttu. Edessä on eräänlainen tutkimusmatka. Lähikuukausien aikana uusia asioita tulee vastaan kuin liukuhihnalta. Kylät, koulut, erilaiset työpaikat ja asuinalueet, nähtävyydet. Opeteltavaa riittää. Toivon myös voivani tutustua mahdollisimman moneen teistä.


Uudelle paikkakunnalle muutettaessa eräs ensimmäisistä asioista on selvittää, missä on kauppa. Kauppareissut ovat olennainen osa arkeamme. Me tarvitsemme jokapäiväisen leipämme – ilman energiaa pysähtyvät sekä ihminen että koneet.
Ihminen ei elä kuitenkaan ainoastaan leivästä, vaan myös Jumalan sanasta. Sielukin tarvitsee ravintoa. Tämän vuoksi seurakunta on olemassa. Jeesus sanoi kerran:

”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään.”


Minusta tuntuu hyvältä, että eräs ensimmäisistä tehtävistäni Hämeenkyrössä on leivän jakaminen, kun jalkaudumme työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa 3.4. jakamaan leipiä eri puolille Hämeenkyröä. Se muistuttaa perustarpeisiin vastaamisen tärkeydestä. Samalla näen siinä symboliikkaa: tehtäväni on jakaa teille hämeenkyröläisille elämän leipää, joka ravitsee sydämen.


Leivän ohella jaetaan myös seurakunnan pääsiäisajan mainosta. Sitä voidaan pitää listana tarjolla olevista leivistä, miksei myös tuoteselosteena. Siinä kerrotaan, minkälaisia tilaisuuksia seurakunnassamme järjestetään.  Olet sydämellisesti tervetullut yhteiseen ruokapöytään. Maistukoon leipä!

Jorma Pitkänen, Hämeenkyrön seurakunnan kirkkoherra