Pienikin on tärkeä!

Jumalan silmissä pieni on suurta, ja siksi Jeesus erityisesti kutsuukin luokseen niitä, jotka muuten helposti sivuutetaan. "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkääkä estäkö heitä", hän sanoi. Myös aikuisia kutsutaan, sillä aikuinenkin saa olla Taivaan Isän lapsi.

Perhe on kuin seurakunta pienoiskoossa. Tulkaa mukaan, kasvamaan yhdessä, tapaamaan toisia samassa elämäntilanteessa olevia ja löytämään oma juuri teille sopiva paikka seurakunnasta. Ei tarvitse tietää mitään erityistä eikä tarvitse olla tietynlainen tullakseen mukaan seurakunnan toimintaan. Saatte tulla juuri sellaisina kuin olette.

Alle kouluikäisille lapsille on päiväkerho 1-2 kertaa viikossa.

Avoin perhekerho on tarkoitettu lapsille ja aikuisille yhdessä.

Kouluikäisten toiminta on suunnattu 1-6-luokkalaisille.

Säännöllisen toiminnan lisäksi seurakunta järjestää yksittäisiä tilaisuuksia, retkiä ja tapahtumia.

 

Tervetuloa toivottavat varhaiskasvatus -ja perhetyön tiimin jäsenet Merja, Mari, Anne, Mirva, Inka ja Minttumaria, sekä varhaisnuorisotyönohjaaja Tuomas

 

 

Kuva lasten kevätkirkosta. Seurakunnan varhaiskasvatuksessa tärkeistä asioista kerrotaan lapsentajuisesti.

Ota yhteyttä

Merja Eloranta
vastaava lastenohjaaja
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö
Tuomas Ukkonen
varhaisnuorisotyönohjaaja
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö