Kiirastorstain messu

to 29.3. kello 18.00

Kiirastorstain messu Hämeenkyrön kirkko

Jeesus otti leivän ja viinin, siunasi ne ja antoi opetuslapsilleen. Kiirastorstaina hiljennymme ehtoollisen alkulähteille messussa. Messun lopussa saatamme Jeesuksen matkaan kohti pitkäperjantaita ja ristiä.

Kiirastorstain messu kirkossa. Anu Mätäsniemi, Heidi Olkinuora.


pappi

Aikuis-, lähetys-, diakonia- ja veteraanityön pappi ja toimituksista (erityisesti hautaukset) ensisijaisesti vastaava pappi

Täällä Hämeenkyrössä minut on jo opittu tuntemaan pappina, joka omistaa liian monta käsilaukkua ja liian paljon vaatteita - muodin suurkuluttaja kun olen ja Gloria-lehti luetaan kerran kuussa :) Minulle kaikessa kauneus, estetiikka, on tärkeää - myös työssäni. Arvostan myös kaikkea vanhaa - emme mieheni kanssa kelpuuta kotiimme muita kuin vanhoja kauniita huonekaluja tai esineitä. Harrastan myös runoja, kirjallisuutta, teatteria, puutarhaa, ruokaa ja kodin hoitoa. Olen myös mukana monissa yhdistyksissä ja järjestöissä.

Perheeseeni kuuluu mieheni ja hänen kaksi poikaansa, jotka ovat jo aikuisia. Lisäksi vauhtia arkeemme tuovat karjalankarhukoiramme ja lenkkikaverini Tessu sekä manx-rotuinen kissamme Lumikki, joka mielellään haluaisi tassuillaan kirjoittaa tietokoneellani. Molemmat eläimet ovat mustavalkoisia :)

Minua pappina kuvaa varmaan se, että aika usein minulle sanotaan: "Ei uskoisi, että olet pappi. Sinähän puhut ihan tavallisia asioita ja olet ihan tavallinen ihminen!" Ja oikeasti, niinhän me kaikki papit olemme :)

Olen ollut tässä seurakunnassa töissä vuodesta 2009. Työtehtäviini kuuluvat erityisesti toimitukset, kuten kasteet, vihkimiset, kodin siunaamiset ja hautaan siunaamiset sekä tietenkin kaikki muut papin perinteiset työt. Jokainen toimitus on minulle kunniatehtävä. Työalani on diakoniatyö, mikä tarkoittaa mm. ihmisten auttamista eri elämäntilanteissa. Lähellä sydäntäni on myös työ sotiemme veteraanien, veteraanien leskien, kaatuneitten omaisten ja sotalasten parissa.

t. Anu-pappi

Katso myös

su 22.4. klo 10.00

Hämeenkyrön kirkko

Messu kirkossa

Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä. Vierailevana saarnaajana Veli-Pekka Ottman. Liturgina Anu Mätäsniemi ja kanttorina Heidi Olkinuora. Aiheena on Jumalan kansan koti-ikävä. Kristitty tietää kotinsa olevan Jumalan luona taivaassa ja siksi kaipaa sinne. Tule mukaan ihmettelemään lupausta ikuisesta elämästä!
su 29.4. klo 10.00

Hämeenkyrön kirkko

Messu kirkossa

Jumala kutsuu meitä elämään taivaan kansalaisina maailmassa. Tätä kutsua kanssamme ihmettelemässä Mari Metsävainio ja Heidi Olkinuora, sekä Kevätesikot-kuoro. Tule sinäkin!
su 6.5. klo 10.00

Hämeenkyrön kirkko

Messu kirkossa

Konfirmaatiomessu! Juhlimme hiihtolomaleiriläisten ja päiväkoululaisten konfirmaatiojuhlaa. Mukana menossa Henna-Riikka Kivistö, Tuomas Ukkonen, Mikkeli Kivimäki, Matti Välimäki, Anu Mätäsniemi, Heidi Olkinuora sekä isoset ja nuorten bändi. Aiheena on rukous, joka on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Rukous on voimallista. Sillä kaadetaan vaikka muureja ja raja-aitoja!