Musiikki seurakunnassa

Musiikki jatkaa vielä siitäkin mihin sanat loppuvat

Musiikki on oleellinen osa useimpia seurakunnan tilaisuuksia. Seurakunnan musiikkityöstä vastaavat taitavat kanttorimme Pia ja Jukka.

"Musikaalisuus on Jumalalta saatu lahja, jonka avulla me voimme jatkaa Hänen luomistyötänsä maailmassa; laulaen, soittaen ja myös, huom! kuunnellen. Osaat varmaan itsekin ajatella, mitä olisivat seurakunnan tilaisuudet, toimitukset ilman musiikkia! Musiikki on Jumalan läsnäolon nuotittaja. Eli ei mitään täytettä tai viihdykettä. Eräs rippikoululainen kyllä totesi, että musiikkia pitää olla, ettei seurakunta kyllästy kirkossa käymiseen." Näin kertoilee toinen kanttoreistamme, Pia.

Musiikin  avulla voimme kokea kristillisen uskon elämää kantavana voimana! Toiveemme on, että mahdollisimman moni löytäisi oman paikkansa seurakunnan musiikkikentässä.

Pia-kanttori vierailulla perhekerhossa.
Pia soittaa urkuja perheidenpäivänä 2015

KUOROT

Kirkkokuoro harjoittelee keskiviikkoisin Isopappilassa klo 16.30-18.00. Kuoroa harjoittavat Pia Leikas ja Jukka Hovila.

Päiväkuoro ja Miesten lauluryhmä harjoittelevat nyt yhdessä, yleensä joka toinen keskiviikko Torikadulla 12.30-13.30. Nämä kaksi ryhmää käyvät laulamassa Pienkodeissa silloin kun ei harjoitella. Ohjelmistossa lauluja Viisikielisestä. Ryhmiä ” hämmentää ” Pia.

Kamarikuoro-Piae on projektikuoro, joka harjoittelee ennalta sovittuina päivinä yleensä maanantaisin klo 18.00 eteenpäin kirkossa. Syyspuolelle on sovittu Pyhäinpäivän iltamessussa avustaminen.  Kuorolaisilta edellytetään nuotinlukutaitoa sekä omaa stemmaamista. Kuoroa harjoittaa Pia.

Mukaan kuoroon?

Tule rohkeasti tutustumaan meihin, jos joku näistä kuoroista kiinnostaa Sinua. Laulaminen teköö hyvää !!! Terveisin Pia ja Jukka

Lisätietoja kaikista lauluryhmistä saat Pia Leikakselta

 

MUU MUSIIKKITOIMINTA

Jos haluat tulla musisoimaan vapaaehtoisena messuun, ota myös rohkeasti yhteyttä meihin kanttoreihin. Vuodessa on monta pyhää !

Ota yhteyttä

Jukka Hovila
kanttori
 
Pia Leikas
kanttori
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö