Varhaiskasvatuksen (lapsityö) ja perhetyön työpaja

 

Puheenjohtaja Markus Fisher

Kirkkoneuvoston edustaja

 

Muut jäsenet:

Riikka Metsähonkala

Aarre Taipale

Laura Kivelä

 

Varajäsenet:

Anna Halonen

Jenna Valkila

 

Työntekijät:  

Mari Metsävainio, varhaiskasvatuksen pappi

Merja Eloranta, vastaava lastenohjaaja

Muiden lastenohjaajien osallistuminen vapaaehtoista


lastenohjaaja

Olen Anne (Maria) . Toimin lastenohjaajana Hämeenkyrön seurakunnassa. Pidän kovasti lapsista ja heidän kanssaan on mukavaa touhuilla. Lapsityö on lähellä sydäntäni. Olen aiemmin tehnyt hoitoalan töitä mm. vanhusten, vammaisten ja lapsiperheiden parissa. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme poikaa (18v, 16v, ja 8v.) Perheemme on mukana aktiivisesti urheilutoiminnassa.


vastaava lastenohjaaja
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö

Olen Merja Eloranta, vastaava lastenohjaaja. Aloitin seurakunnassa syksyllä 1997 tekemällä lastenohjaajan sijaisuuksia. Myöhemmin kouluttauduin lastenohjaajaksi oppisopimuksella ja valmistuin keväällä 2007. Vastaavana lastenohjaajana olen toiminut elokuusta 2013 alkaen. Nimikkeeni mukaisesti vastaan seurakuntamme varhaiskasvatus- ja perhetyöstä.

Minuun voi ottaa yhteyttä lasten ja perheiden asioissa: päiväkerhot, perhekerhot, kesäkerhot ja perheleirit.

Olen ollut Jarin kanssa naimisissa jo kesästä 1986 ja aikuiset lapsemme Joonas ja Reeta ovat kauan sitten lentäneet kotipesästä ja mummoksi pääsin joulukuussa 2017. Pidän kovasti kuntoliikunnasta, lukemisesta, käsitöistä ja lauta- ja korttipelien pelaamisesta (bridge!). Harrastan myös raamattupiiriä, musiikin kuuntelua ja palapelien kokoamista.


lastenohjaaja

Olen Mirva ja työskentelen lastenohjaajana Hämeenkyrön seurakunnassa . Sydäntäni  lähellä ovat lapset ja perheet. Olen myös toiminut tukihenkilönä ja vapaaehtoistyössä. Valmistuin lastenohjaajaksi 2017. Perheeseeni  kuuluu  aviomieheni ja 18 vuotias tytär, muut lapseni ovat jo lentäneet pesästä. Harrastuksiini kuuluu liikunta, lukeminen sekä vapaaehtoistyö.


pappi
Hollitie 2
39100 Hämeenkyrö

Varhaiskasvatuksen pappi



lastenohjaaja

Poissa

Arja- kerhotäti
Lastentarhanopettaja.
Lastenohjaaja Hämeenkyrön seurakunnassa vuodesta 2002.
"Lasten ja perheiden asiat ovat aina lähellä sydäntäni."


lastenohjaaja

Olen Minttumaria ja työskentelen seurakunnassa noin kaksi päivää viikossa lapsi- ja perhetyössä. Olen yksi seurakunnan some-päivittäjistä ja nettisivujen ylläpitäjistä. Vapaaehtoisena olen mukana myös kouluikäisten toiminnassa sekä aikuis- ja lähetystyön jutuissa.  Opiskelin lastenohjaajaksi oppisopimuksella ja valmistuin v.2004.

Perheeseeni kuuluu lisäkseni mies ja kolme alakoulu-ikäistä lasta. Yhdessä tykkäämme mm.pelata lautapelejä. Olemme muuttaneet Hämeenkyröön syksyllä 2005. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, luonto, luovat jutut, kirjoittaminen, kirjat, valokuvaaminen ja käsityöt.